Tervetuloa Pompejin raviradalle
Pompejin raviradalla pyritään järjestämään jokatoinen lauantai VRER:n alaisia raveja, tarvittaessa myös muina päivinä esimerkiksi suurkilpailukaudella. Joka toinen viikko ei kuitenkaan ole mikään kiveen kirjoitettu aikataulu, mutta siihen pyrimme tähtäämään. Lähtöjä löytyy lämmin- sekä kylmäverisille, yleensä myös poneille, ja kaikki lähdöt ovat pääosin kärrylähtöjä. Peitsarilähtöjä emme valitettavasti järjestä. Starttikalenterista löytyvät kaikki anotut ravit kutsuineen.
Itse rata on sorapäällysteinen ja 1000 metriä pitkä. Rata huolletaan kerran viikossa lanaamalla ja kastelemalla, raviviikolla kahdesti ja kahtien ravien viikoilla kolmesti. Raviradan välittömässä läheisyydessä sijaitsee tilavat valjastuskatokset. Katoksilla on myös mahdollisuus pestä hevonen, ja hevosenhoitajille ja ohjastajille löytyy omat sosiaalitilansa. Radan takana on parinkymmenen hevosen ratatalli, johon majoitetaan tarvittaessa kauempaa kilpailemaan tulleet hevoset ja tallin täyttyessä tilaa löytyy myös Pompejin omista talleista. Yleisölle on taattu paras mahdollinen mitä ravien seuraamiseen tulee: raveja on mahdollista seurata joko sisä- tai ulkokatsomosta, ja ulkokatsomosta on myös suora näköyhteys valjastuskatoksille. Yleisöä hemmotellaan myös ravintolalla, pienellä kahviolla sekä vedonlyöntipisteellä. Vessat löytyvät niin vedonlyöntipisteen, sisäkatsomon kuin myös ravintolan luota. Perheen pienimmille on tarjolla talutusratsastusta shetlanninponilla tai newforestinponilla lapsen koon mukaan, tästä mahdollisuudesta kiitos paikalliselle ratsastuskoululle!
Rataennätykset
Pompejissa on järjestetty raveja kesästä 2014 lähtien, joten olemme saaneet nähdä todella nopeitakin suorituksia. Jotta ennätykset eivät säilyisi ikuisesti yhden hevosen nimissä, tyhjennämme rataennätyksen kaksi vuotta ennätyspäivän jälkeen, mikäli uutta ennätystä ei siihen mennessä ole tullut. Rataennätykseksi luetaan vain voittajan aika, eli jos useampi hevonen on juossut saman ajan niin listalle pääsee vain voittaja. Kaikki ennätyshevoset aikoineen löytyvät täältä.
2v lämminveriset: Gerbe d'Or 17,1a (28.01.2017) ja OR'Knock Down 17,1a (28.02.2017)
lämminveriset: Sweet As Sin 10,1a (30.10.2017)
3v kylmäveriset: Tuisku-Jyräys 30,6a (15.07.2017)
kylmäveriset: O.R. Turkinpippuri 20,3a (10.03.2018)
A-ponit: JRR Josefina 2.22,2 (10.03.2018)
B-ponit: Bartholomew I.F. 45,4 (10.03.2018)
Monté, lämminveriset: Sacré Victoire m16,1a (23.04.2016)
Monté, kylmäveriset: EP Vilperiina m27,1a (23.04.2016)